sunnuntai 16. kesäkuuta 2013

Eläköön ne pienet erot

Menneet 20 vuotta pesäpallon valmennustyössä ovat pitäneet sisällään monenmoista – kirveleviä tappioita, makeita voittoja, mestaruuksia ja sarjanousujakin. Pesäpallokentiltä on löytynyt lisäksi paljon uusia ystäviä ja tapahtumia, jotka ovat tallentuneet kovalevylleni sen mahdolliseen hyytymiseen saakka.

Oma valmennusurani alkoi vuonna 1993 Nurmon Jymyn ykköspesisjoukkueessa. ”Äijävuosien” jälkeen tieni vei Peräseinäjoelle sikäläisen naisjoukkueen pariin. Elettiin vuotta 2002, olin jo kahden tyttölapsen isä ja kuningattareni aviopuoliso, joten naisten maailman piti olla minulle tuttua juttua…

Jo ensimmäisistä treeneistä alkaen totesin, että poissa ovat ”äijätreenit” ja tilalla on jotakin aivan muuta. Alkuverryttelyssä pelailtiin toki sählyä, mutta ihmeekseni maaleja ei laskettu laisinkaan. Ei kuulunut kuittailua, kettuilua eikä nähty provosoivia tuuletuksia verkkojen soidessa.
Poissa olivat myös ne ajat kun Kitinmäen Pekka ja kumppanit haastoivat joukkuekaverit kisaan milloin näpinlyönnissä, heittovoimassa tai kumuran putoamisessa. Häviäjät saattoivat köyhtyä tuopposen ja joskus toisenkin. Naiset toki kilpailivat keskenään, mutta se ei näkynyt treeneissä, vaan jossakin ihan muualla…

Epäonnistumisen hetkellä tilanteen kuittaukseen tuli myös laatia uusia malleja. Äijissä tuo hoitui kovin helposti. ”P…ele, kun sä oot surkea”,  kuului useimmiten useammankin joukkuekaverin suusta ja tuon yksimielinen hyväksyminen sai asian loppuunkäsitellyksi. Naisen epäonnistuminen puolestaan vaatii perusteellisemman käsittelyn, nainen kun ei omasta mielestään juurikaan tapaa epäonnistua. Jos näin sattuu käymään, niin syy saattaa olla auringossa, pilvenhattaroissa, piikkarin piikeissä, mailan teipeissä, niskan jäykkyydessä, tekniikkavirheessä tai vaikkapa missä. Ja auta armias, jos joku joukkuekavereista epäonnistumista sattui kommentoimaan…

Naiset ovat tunnollisempia, ahkerampia ja perusteellisempia kuin miehet, sekin täytyy todeta. Harjoitteiden ja taktiikan perustelu ja niiden hyväksyttäminen joukkueelle vaatii valmentajalta aikaa. Kun asiat ovat selvitetty, niin isoin työ on tehty. Tämän jälkeen ei tarvitse kuin pitää ja päästää. 

Naisvalmennuskokemukseni jälkeen matkani jatkui omien tytärteni joukkueisiin. Koulun jumppasaliin saapui liuta 7- ja 6-vuotiaita naisenalkuja. Alkuverryttelypelit käyntiin, voittajat selville ja häviäjille punnerruksia, vatsoja ja kyykkyhyppyjä – ”valmennus” oli alkanut. Vuodet vierivät, kisailut jatkuvat ja voittajajoukkueet päättävät häviäjien rangaistukset – ”valmennus” jatkuu. Meillä saa epäonnistua ja sen voi todeta jopa ääneen, eikä siitä synny traumoja – sekin on jo todettu. 

Takana on nyt toisessa ikäluokassa 10 vuotta ja toisessa 8. Joukkueiden henki on hyvä, nahka on kovetettu ja asenne on kohdillaan. Toivottavasti ”äijämäinen” meininkimme tuo mukanaan jotakin hyvää tyttöjen huomiseen niin pelaajina, työntekijöinä, aviopuolisoina ja mahdollisesti äitinäkin, näin toivoo


Hakalan Marko

perjantai 17. toukokuuta 2013

Tänään se sitten taas alkaa virallisesti

Pitkä tie on kuljettu viime syksystä tähän päivään kun pesäpallon sarjakausi virallisesti alkaa. Useat joukkueet ovat jo pelanneet harjoituspelejä ja myös sarjapelejä. Yhteinen lippulaivamme JymyJussit aloittavat sarjakautensa Vimpeliä vastaan ja heti huomenna lauantaina 1-sarjajoukkueelle tulee vastaan myös legendaarinen pesäpallojoukkue Imatran Palloveikot. Molemmat ottelut pelataan Hyllykallion Skaala-areenalla. Tervetuloa kannustamaan JymyJusseja!

Muutoksen tuulia on myös ilmassa muutenkin. Kevään aina olemme tehneet päivityksiä nettisivustoomme. Uusi ilmeemme rakentuu vahvan junioritoiminnan ympärille. Sivustomme etusivulle haluttiin tuoda ottelukalenteri, jota hyväksikäyttämällä pesäpallosta kiinnostuneet voivat suunnitella illan kävely tai pyörälenkkejä. Uutta sivuissa on myös se, että ne on suunniteltu erityisesti mobiilikäyttöön, jolloin myös puhelimen välityksellä on helppo seurata toimintaamme. Osassa sivustoja on vielä ”lieviä” puutteita, mutta niitä päivitetään koko ajan.

Tervetuloa sankoin joukoin kentän laidalle myös tulevana kesänä!

Jari-Matti Marttala
Juniorivastaava

maanantai 21. tammikuuta 2013

Uusi vuosi, uudet kujeet ja uusi merkki

On aikoihin eletty, että meikäläinen kirjoittaa oikein Jymy Blogiin, mutta uusi vuosi ja uudet kujeet.
Uusi vuosi on Seinäjoen pesiksen uuden tulemisen vuosi, laajalla rintamalla, JymyJussien esimerkkiä seuraamalla saamme Jymy ja Jussit hienon ja esikuvia täynnä olevan edustusjoukkueen Superpesikseen. Ottakaamme kaikki seura omaksemme.

Näin juniorijoukkueen vetäjän paikalta on hienoa nähdä, minkä mahdollisuuden kaupungin junioripelaajat ovat saaneet, kun pääsevät seuraamaan läheltä, kuinka sitä pesäpalloa oikein harjoitellaan näin talvella. Käyttäkäämme kaikki tämä mahdollisuus hyväksi.

Meidän joukkueen ilmoitin tällä viikolla, ensi kesän SM-sarja karsintaan eli ensimmäinen kesän haaste on asetettu, pääsyn pelaamaan Turun leirille kilpasarjaan. Joukkueen valmistautuminen on hyvässä vauhdissa, pojat ovat motivoituneet harjoitteluun ”JymyJussi” asenteella. Innostusta antoi myös viime kesän -96 poikien Suomen Mestaruuden voittaminen. Olisi se vaan kiva voittaa poika taas Pohjanmaalle ja Nurmon Jymylle. Oman piristys ruiskeen on antanut Sami-Petteri Kivimäen vetämä Talent-ryhmä, jonka opeissa on poikien ja minun mahdollisuus oppia harjoittelemaan huippupesäpalloa ja uusin kujein.  Sami-Petterin sanoin, eihän tämä harjoittelu nyt mitään ydin fysiikka ole, mielikuvitusta harjoitteluun. Mennään asioiden sisälle ja paljon hikeä, hyviä suorituksia ja toistoja, niin hyvä tulee.

Viime kesän riparit käytynä ja mopo kortit taskussa, on poikien mukava näillä opein ja neuvoin mennä kohti tulevaa kesää ja tulevia karsinta pelejä.

Tsemppiä kaikille harjoitteluun, vielä on talvea jäljellä.

Mika Elmeranta
Team-97

PS. Uusi merkki vielä kateissa.